Kevätallergiat voivat vaikuttaa elämänlaatuun 
Julkaistu tiistai 4. huhtikuuta 2023

Kevät ei ole kaikille miellyttävää aikaa, sillä se voi tuoda tullessaan myös lisääntyneitä allergiaoireita. Muun muassa puista, heinistä ja rikkaruohoista vapautuu ilmaan siitepölyä, joka voi levitä ja kulkeutua ilmassa pitkiäkin matkoja. Ilman pienimmät hiukkaset voivat pahentaa astmasta tai hengitysvaikeuksista kärsivän oireita. Onneksi ongelmaan löytyy ratkaisu, eikä vain apteekin hyllyltä.

Mistä allergiat johtuvat?

Allergia on elimistön poikkava tapa reagoida erilaisiin aineisiin, kuten siitepölyyn. Siitepölyallergia johtuu siitä, että kehosi tulkitsee siitepölyn haitalliseksi aineeksi ja aiheuttaa allergisen reaktion. Tarkkaan ei tiedetä miksi toiset kärsivät allergioista ja toiset eivät, mutta perintötekijöillä on osoitettu olevan merkitystä. Tästä syystä perhepiiristä useammalla on yleensä allergiaoireita.

Voiko allergiaoireita lievittää?

Allergiaoireet voivat heikentää toimintakykyä ja vaikuttaa näin työssä suoriutumiseen. Vietämme lähes 90 % elämästämme sisätiloissa, ja meidän on helppo kuvitella, että sisällä olemme turvassa siitepölyltä. Valitettavasti tämä ei pidä paikkaansa, sillä ulkoilman epäpuhtaudet kulkeutuvat avoimien ovien ja ikkunoiden kautta sisätiloihin. Näin ollen niin kotona kuin työpaikalla voimme altistua siitepölyn aiheuttamille allergioille. Lisäksi sisäilma voi olla täynnä muita allergeeneja, kuten puhdistusaineista, matoista, huonekaluista ja jopa seinämaalista vapautuvia kemikaaleja. Myös lemmikkien turkit ja hilseet voivat aiheuttaa allergisia reaktioita.

Onneksi on olemassa yksinkertaisia toimenpiteitä, joiden avulla allergiaoireita voidaan lievittää. Sisäilman laadulla on tärkeä merkitys.
Allergiat ja ilman epäpuhtaudet voivat vaikuttaa työkykyyn ja hyvinvointiin. Sisäilman puhtaudella voimme vaikuttaa merkittävästi tähän.

Poimi vinkit allergiaoireiden helpottamiseksi:

  • Tukeudu terveydenhuoltoon: hankkiudu asiantuntijan avustuksella allergiatutkimuksiin ja varmista oikea diagnoosi. Terveydenhuollon ammattilainen voi neuvoa sinulle sopivinta hoitoa.
  • Kiinnitä huomiota sisäilman laatuun, sillä sisäilma voi olla jopa 50 kertaa saastuneempaa kuin ulkoilma. Nopein ja helpoin keino tähän on ilmanpuhdistimen asennus. Camfil City -ilmanpuhdistinmallisto on ECARF-sertifioitu, mikä tarkoittaa, että ne ovat allergiaystävällisiä ja voivat auttaa suojaamaan mahdollisilta allergian laukaisijoilta. HEPA-/molekyylisuodattimien yhdistelmä poistaa ilmasta allergeenit ja muut epäpuhtaudet, mikä parantaa sisäilmaympäristöä ja voi helpottaa allergiaoireita. Parempi ilmanpuhdistus ja -suodatus – parempi ja puhtaampi ilma!
  • Panosta palautumiseen. Allergian kuormituksesta palautuminen vaatii paikan, jossa ilma on puhdasta ja hengittäminen helpompaa. Esimerkiksi omasta kodistaan voi luoda tällaisen puhtaan suojapaikan ilmanpuhdistimen avulla.
  • Tarkista, että auton ilmastointilaite ja siitepölysuodattimet ovat hyvin asennettuja ja toimivat kunnolla.
  • Vältä mahdollisuuksien mukaan ulkona ollessasi altistumista siitepölylle, minimoi oleskelu suurille nurmialuailla tai puistoissa

Lähteet

 

City -ilmanpuhdistimet

City-ilmanpuhdistimilla on ECARF:n sertifiointi, mikä tarkoittaa, että ne ovat allergiaystävällisiä tuotteita.

Selätä allergiaoireet

Parempi sisäilman laatu ja vähemmän allergiaoireita Camfilin ilmanpuhdistimien ansiosta.
Camfil Oy
Ruukinmestarintie 11
02330 ESPOO
info.finland(at)camfil.com
etsi yhteyshenkilö